Kysytyimmät kysymykset bensa-autoista

Bensa-auto on yksi varmimpia valintoja kulkineeksi. Ne ovat olleet teillämme jo yli sata vuotta, mutta silti bensa-autot herättävät kysymyksiä, etenkin kun uutisissa pyörii mahdolliset polttomoottoriautojen kiellot ja rajoitukset. 

Koostimme tälle sivulle yleisiä kysymyksiä bensa-autoihin liittyen. Klikkaamalla kysymystä saat vastauksen auki.

Milloin bensa-autot kielletään?

Bensa- ja polttomoottoriautojen kieltoa yleisesti on väläytelty medioissa useita kertoja. Tällä hetkellä puhutaan polttomoottoriautojen valmistuksen loppumisesta vuonna 2035 ainakin EU:ssa.

Polttomoottoriautojen suoranaista käyttökieltoa ei ole hakattu kiveen millään tasolla, mutta kaupunkikohtaisia käyttörajoituksia voi olla luvassa tulevaisuudessa. Esimerkiksi Ranskassa Pariisin keskustassa vuodesta 2030 eteenpäin on polttomoottoriautojen käyttökielto.

Suomessa Helsingin kaupunki on pohtinut polttomoottoriautojen käyttörajoitteita, mutta konkreettisia päätöksiä ei ole tehty.

Miksi ostaisin bensa-auton enkä dieseliä?

Päätös bensan ja dieselin välillä tulee tehdä oman käyttötarkoituksen ja vaatimusten pohjalta. 

Bensiiniä suositaan sen matalan verotuksen ja edullisen hinnan puolesta. Dieselin kannattajat perustelevat valintaansa suurella vuosittaisella ajomäärällä ja autojen matalalla kulutuksella matka-ajossa. 

Suurella ajomäärällä diesel tulee edullisemmaksi kuin bensiini, joten paljon reissaavan valinta on edelleen diesel, ellei valitse sähköautoa. Pieniruokaiseksi kaupunkiautoksi ja satunnaisia reissuja varten bensiini on erinomainen valinta

Mitä tapahtuu jos bensa loppuu kesken matkan?

Bensan loppuessa auto tulee ajaa tien sivuun turvallisesti ja mahdollisimman vähän muuta liikennettä haitaten. Tyhjällä tankilla autoa ei kannata yrittää käynnistää vahinkojen välttämiseksi, mutta tyhjentymisestä itsestään ei synny vahinkoa. 

Auto tulee hinata lähimmälle huoltoasemalle tai tankkiin tulee lisätä polttoainetta esimerkiksi kanisterista, jotta matka voi jatkua.

Voiko bensa-autoon tankata dieseliä?

Bensa-autoon ei voi tankata dieseliä vahingossa ainakaan huoltoasemalla, sillä dieselpistooli on fyysisesti suurempi kuin bensiinipistooli. Dieselautoon sen sijaan voit tankata vahingossa bensiiniä.

Kanisterista tankatessa varmista aina polttoaineen laatu, jotta vahinkoja ei pääse käymään.

Voiko bensa-autolla ajaa vaikka tankkiin olisi päässyt dieseliä?

Jos bensa-auton tankkiin on päässy dieseliä, älä aja autolla. Dieselin ja bensiinin ominaisuudet ovat toisistaan merkittävästi poikkeavia, eivätkä moottorit ole suunniteltuja toimimaan ristiin.

Älä käynnistä autoa, vaan työnnä tai hinaa se syrjemmäs, josta hinausauton on helppo nostaa se kyytiin huoltamolle toimitettavaksi. Tankki tyhjennetään ja polttoainejärjestelmä mahdollisesti puhdistetaan.

Jos ajat bensiinin ja dieselin sekoituksella, moottori voi pahimmillaan rikkoutua ja se vähintäänkin vaurioituu.