Tarvitsetko apua sopivan auton valinnassa?
Kerro meille miten voisimme olla avuksi.
Hakuehdot
Löytyy 50 autoa
Kaasuauto on hieman erikoisempi valinta autoksi. Volkswagen, Audi ja Skoda ovat tyypillisimpiä kaasuautojen valmistajia, mutta muutamia Volvojakin voi olla liikenteessä. Se toimii pääasiassa joko maa- tai biokaasun voimalla.
Kaasuauto toimii ihan samalla periaatteella kuin mikä tahansa muukin polttoainekäyttöinen auto – tankkiin vaan laitetaan joko maa- tai biokaasua. Auton moottoria on muutettu hieman, että se kykenee käsittelemään kaasua polttoaineena. Moottoriteknologia siis on ainoa asia, joka erottaa kaasuauton tavallisesta polttomoottoriautosta, eli ajaminen ei ole mitenkään erikoista tai poikkeavaa.
Tankkauspisteitä on melko hyvin isommissa kaupungeissa, mutta aivan syrjäseuduilta kaasuntankkausasemia ei välttämättä ole. Kaasun loppuessa kaasuauto vaihtaa bensiiniin, sillä niissä on varalta pieni polttoainetankki, jolla pääsee ainakin 200 kilometrin matkan joko seuraavalle polttoaineasemalle tai kaasuntankkauspisteelle.
Tutustu siis kaasuautojemme valikoimaan ja pohdi, sopisiko kaasuauto sinulle! Varmoja kaasuautovalintoja ovat mm. Audin g-tron -mallit, sekä Volkswagen Golf TGI.
Löytyy 50 autoa
308 tkm Kaasu Manuaali Lappeenranta
i Myydään Huutokaupat.com, Kaasu-auto, Taloudellista ajoaalk. 149 €/kk 4 900 €
43 tkm Kaasu Automaatti Kouvola
Combi 1,5 TSI G-TEC Style DSG ACC, Webasto, LED, KESSY, Merkkihuollot, Vetokoukku, Navialk. 249 €/kk 20 890 €
23 tkm Kaasu Automaatti Seinäjoki
Combi 1.5 TSI G-TEC Style DSG Aut 1-Omisteinen, Webasto, Koukku, Crystal Lighting, P-Kamera, Merkkihuollettualk. 249 €/kk 23 900 €
185 tkm Kaasu Manuaali Varisto
Variant Comfortline 1,4 TGI 81 kW (110 hv) BLUEMOTION ACC, Lohko+Sisäp, Tutkat, AppConnect, Juuri huollettualk. 149 €/kk 10 900 €
93 tkm Kaasu Automaatti Kirkkonummi
Sportback Business S-Line 40 g-tron S tronic ALV, Adapt. vakkari, Matrix, B&O, 360 Kamera, Sporttipenkitalk. 299 €/kk 30 900 €
81 tkm Kaasu Manuaali Hyvinkää
1,0 TGI FR 2. om Suomiauto, Navi, P. Kamera, Full Link, LED, Nahka Alcantara, Vakkari, Lohkolämmitinalk. 149 €/kk 12 700 €
80 tkm Kaasu Automaatti Hyvinkää
Avant Business S line 40 g-tron S tronic Suomiauto, Lohko, P. Kamera, Sporttipenkit, Vakkari, LED, Bluetoothalk. 249 €/kk 25 380 €
61 tkm Kaasu Automaatti Express 2
Combi 1,5 TSI G-TEC Style BusinessLine DSG Aut 1. Om Suomi-auto, ALV, Adapt. vakkari, Webasto, P. Kamera, Navialk. 199 €/kk 19 400 €
177 tkm Kaasu Automaatti Kouvola
T5 Bi-Fuel Momentum aut Koukku, Cruise, Lohkolämmitin, Puolinahatalk. 199 €/kk 16 900 €
100 tkm Kaasu Automaatti Kuopio
Combi 1,5 TSI G-TEC Style DSG Autom. Adapt. vakkari, Lisälämmitin, P. kamera, KeyLessGo, LED, Koukku, Ambientalk. 199 €/kk 16 880 €
29 tkm Kaasu Automaatti Varisto
Variant Comfort 1,5 TGI 96 kW DSG-automaatti ALV, Digimittaristo, Adapt. vakkari, P. kamera, AppConnect, Navialk. 249 €/kk 24 790 €
31 tkm Kaasu Automaatti Express
Combi 1,5 TSI G-TEC Ambition BusinessLine DSG Autom 1-om Suomiauto, Webasto, P-kamera, ALValk. 199 €/kk 18 800 €
92 tkm Kaasu Automaatti Lappeenranta
Sportback Business Sport g-tron Edition 30 g-tron S tronic Adapt.vakkari, Koukku, Sporttipenkit, Navi, Keyless, Lohkolämmitinalk. 199 €/kk 17 700 €
57 tkm Kaasu Automaatti Lempäälä
1,5 TGI 131 Style Business Class DSG Adapt. vakkari, Navi, P. tutkat, Bluetoothalk. 199 €/kk 16 800 €
196 tkm Kaasu Automaatti Varisto
T5 Momentum aut Bi-Fuel Webasto, ACC, Navi, P.tutka, KeyLessGo, Volvo On Call, LED, Koukkualk. 249 €/kk 23 900 €
85 tkm Kaasu Automaatti Hyvinkää
Sportback g-tron Business 1,4 TFSI CNG 81 kW S tronic Adapt.vakkari, Webasto, Tutkat, Xenon, Merkkihuollettualk. 199 €/kk 17 800 €
167 tkm Kaasu Automaatti Jyväskylä
T5 Bi-Fuel Momentum aut Webasto, Adapt.vakkari, Pilot Assist, KeyLessGo, Navi, Koukku, Sähköluukkualk. 249 €/kk 24 590 €
165 tkm Kaasu Manuaali Herttoniemi
Comfortline 1,4 TSI EcoFuel 110 kW (150 hv) Istuimet 7:lle, Vakkari, Lohkolämmitin, Aluvanteet, Penkinlämmittimetalk. 149 €/kk 8 400 €
120 tkm Kaasu Automaatti Lappeenranta
Sportback Business 2,0 TFSI g-tron 125kW S-LINE Webasto, Adapt. Vakkari, Sähkönahat, B&O, Koukku, Kameraalk. 249 €/kk 25 900 €
229 tkm Kaasu Manuaali Lempäälä
180 NGT Nahkapenkit, Lasikatto, BI-Xenon, Vakkari, P-Tutkat, Bluetooth handsfreealk. 149 €/kk 5 900 €
29 tkm Kaasu Automaatti Lappeenranta
Variant Comfortline 1,5 TGI 96 kW BMT DSG-aut. Adapt. Vakkari, Webasto, Lohko, P. Tutkat, AppConnectalk. 199 €/kk 17 800 €
167 tkm Kaasu Automaatti Konala
Avant Business Sport Comfort S-Line 2,0 TFSI g-tron 125 kW S tronic Koukku, Sporttipenkit, LED, Suomi-autoalk. 199 €/kk 18 800 €
182 tkm Kaasu Automaatti Jyväskylä
2,5T Bi-Fuel Momentum aut 170Kw Vakkari, Lohkolämmitin, P-tutkat, Vetokoukkualk. 149 €/kk 12 490 €
57 tkm Kaasu Manuaali Varisto
umpipakettiauto 1,4 TGI 81kW maakaasu/bens 1-om suomi, ALV, Webasto, Kamera, Koukkualk. 199 €/kk 16 400 €
Asiakaspalvelijamme auttavat sinua mielellään parhaan autovalinnan suhteen.
Jätä yhteystietosi niin olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian.
Jos et löytänyt vielä sinulle sopivaa autoa, voit asettaa hakuvahdin lähettämään sinulle ilmoituksen, kun etsimäsi auto tulee myyntiin. Hakuvahdin voit asettaa alla olevalla lomakkeella. Hakuvahtiakin nopeampi tapa saada tieto saapuvasta autosta on olla myyjään yhteydessä automallista, joka olisi sinulle sopiva!