Tiedotteet – 21.01.2025

Roope Ruotsalaisesta Sakan brändi- ja asiakkuusjohtaja

Brändi- ja asiakkuusjohtajaksi on nimitetty KTM Roope Ruotsalainen. Ruotsalainen aloittaa tehtävässään helmikuun alussa. Positio on yrityksessämme uusi. Ruotsalainen (43) siirtyy Sakalle Frankly Partnersin toimitusjohtajan tehtävästä, jossa hän on toiminut reilun 5 vuoden ajan.

“Olemme erittäin iloisia ja otettuja saadessamme Roopen kaltaisen brändin, asiakaskokemuksen ja kuluttajakäyttäytymisen strategisen osaajan taloomme. Brändistrategiamme on juuri uudistettu ja Roopen avulla tavoitteenamme on ottaa autokaupan asiakaskokemuksen ykköspaikka tulevaisuudessa”, iloitsee toimitusjohtajamme Petri Poukkula. 

Ruotsalainen on toiminut urallaan monipuolisesti eri tehtävissä mm. mediatoimistopuolella Dagmarilla sekä 11 vuoden ajan Franklyllä auttaen asiakkaita löytämään liiketoiminnan kasvun mahdollisuuksia yhdistämällä ihmistieteitä, luovuutta ja strategiaa.

“Olemme tehneet Sakan kanssa yhteistyötä muutaman vuoden ajan ja minulle on tullut vahva tunne, että tähän tarinaan haluan mukaan. Saka on jo nyt uudistanut koko toimialaa ja uskon vahvasti, että yhdessä tulemme luomaan vielä jotain aivan uutta, jota ei ole autokaupassa ennen nähty."

Ruotsalaisesta tulee Sakan johtoryhmän jäsen ja osa 6-henkistä markkinointitiimiä.

“Olemme tulleet Roopen kanssa tutuiksi viimeisten vuosien aikana ja hänen lähestymistapansa ihmisyyden, brändin ja liiketoiminnan yhdistämiseen on jotain ainutlaatuista. Roopen tulo Sakalle tulee näkymään positiivisesti niin asiakkaillemme kuin sisäisestikin yhtiössämme. En voisi olla iloisempi”, toteaa markkinointi- ja viestintäpäällikkömme Saara Rimpiläinen