Ladattavat hybridit ovat kasvattaneet suosiotaan vuosi vuodelta. Sähkön ja polttomoottorin yhdistelmää suosivat etenkin ne, jotka voivat ajaa työmatkat sähköllä ja haluavat suunnata polttomoottorin turvin pidemmälle reissulle.
Ladattavat hybridit olivat kolmanneksi suosituin käyttövoima kokonaisuudessaan Sakalla vuonna 2024. Mitkä ladattavat hybridit kävivät parhaiten kaupaksi?
Isokokoinen katumaasturi vie kärkisijan myydyimpänä ladattavana hybridinä.
Länsinaapurin lahja maailmalle, Volvo, on yksi Sakan suosituimmista automerkeistä yleisestikin. Merkin isompaan päätyyn sijoittuva Volvo XC60 kaarsi Sakan myydyimmäksi ladattavaksi hybridiksi vuonna 2024.
Nelivetoinen Volvo XC60 on ladattavana hybridinä verraton yhdistelmä sähkövoimaa ja polttomoottorin tehoa. Autoissa on mallista riippuen jopa yli 400 hevosvoimaa, joten kauppareissut ja laskettelumatkat taittuvat ripeästi, eikä ohituspaikkoja tarvitse kovin kauaa kärkkyä.
Katumaasturin maanläheisempi versio oli toiseksi myydyin ladattava hybridi.
Volvon valtasi kärkipaikoista kaksi kolmesta, sillä toiseksi myydyin ladattava hybridi vuonna 2024 oli farmarimallinen Volvo V60.
Maata lähempänä kulkevan mallin voimalinjat ovat identtiset XC60:n kanssa, eli ladattavana hybridinä Volvo V60 on nelivetoinen ja varsin tehokas. Tilat ovat yhtä käytännölliset, joskin takaosasta ehkä hieman matalammat farmarikorimallin puolesta.
Vähemmän yllättäen Volkswagen oli kolmanneksi myydyin ladattava hybridi.
Kansanautomerkin suursuosikki, Volkswagen Passat GTE oli kolmanneksi myydyin ladattava hybridi Sakalla vuonna 2024.
Sedanina ja farmarina saatavilla oleva ylemmän keskiluokan automalli on verraton valinta esimerkiksi suurikokoista perheautoa etsivälle. Takapenkille mahtuu helposti isotkin lastenistuimet ja ISOFIX-kiinnikkeet ovat kätevästi saatavilla. Sähkökantama riittää työ- ja kauppareissuihin ja pidemmät matkat hyrskytetään luotettavalla bensiiniturbolla.
Ladattavat hybridit ovat mainio askel sähköisen autoilun maailmaan.
Plugareiden kasvava suosio selittyy osittain suomalaisen autoverotuksen kautta, sillä uutena ja maahantuotuna niiden hankintahinta on tavallisia polttomoottoriautoja pienempi. Muutoinkin ne ovat vakiinnuttaneet paikkansa kätevinä kulkineina, joilla liikkuu lyhyet matkat edullisesti sähköllä ja pidemmät matkat polttomoottorin turvin.
Usein ne ovatkin ensiaskel sähköiseen autoiluun, jonka jälkeen sähköauto uskalletaan hankkia. Monet kuitenkin jäävät plugariautoilijoiksi, sillä se koetaan turvallisemmaksi valinnaksi. Pieleen ei kuitenkaan voi mennä valitessasi plugaria!
Sakan myydyimpien ladattavien hybridien kärkikymmenikkö vuonna 2024:
- Volvo XC60
- Volvo V60
- Volkswagen Passat
- BMW 3-sarja
- Mitsubishi Outlander PHEV
- BMW 5-sarja
- Volvo XC90
- Volvo V90
- BMW X5
- Mercedes-Benz GLC