Tutkitusti paras vaihtoautokauppa – Saka jo kolmannen kerran voittoon Palvelu 1 -tutkimuksessa
Julkaistu:
16.09.2025
Päivitetty:
03.02.2026
Saka on valittu jälleen kerran koko Suomen parhaaksi käytettyjen autojen jälleenmyyjäketjuksi. Auto Bildin teettämä kattava Palvelu 1 -tutkimus järjestettiin tänä vuonna jo 21. kerran ja säilytimme hienosti ykkössijamme.
“On mahtava huomata, että tekemämme päämäärätietoinen työ asiakaskokemuksen kehittämisen eteen kantaa hedelmää ja voitimme Palvelu 1 -tutkimuksen jälleen kerran”, toimitusjohtajamme Petri Poukkula iloitsee.
Kokonaistuloksemme oli 85% ja seuraavaksi sijoittunut ketju sai tulokseksi 80%.
Palvelu 1 -ostotutkimus on autoalan suurin asiakastutkimus ja se toteutetaan vuosittain tammi-kesäkuun aikana. Tutkijat tekevät mystery shoppausta ympäri maan, kaikissa myymälöissä useita kertoja. Vaihtoautoketjuista tutkimuksessa oli mukana 9 suurinta ketjua.
“Paransimme tulostamme viime vuodesta neljällä prosenttiyksiköllä. Tämä on erinomainen osoitus meidän kyvystä palvella asiakkaat parhaiten vuodesta toiseen. Erityisesti saimme tunnustusta sähköisten palveluiden kehittymisestä, myyntihenkisyydestä ja ystävällisestä palvelusta. Olimme tutkimuksen mukaan ylivoimaisia subjektiivisessa kokonaisvaikutelmassa. Jokainen tutkimukseen osallistunut asiakas olisi voinut ostaa auton meiltä”, jatkaa Poukkula.
“Ammattitaitoinen osto sekä varastonhallinta takaa sen, että jokainen asiakkaamme löytää meiltä itselleen sopivimman auton ja siihen kuuluvat lisäpalvelut. Asiakkaiden kuuntelu ja tarpeisiin vastaaminen näkyy asiakastyytyväisyyden kasvuna. Toki kehitettävää löytyy aina ja erityisesti tulemme paneutumaan reagointinopeuteen kun asiakas saapuu myymäläämme. Ensi vuonna tavoitteena on ykkössija jokaisella osa-alueella”, päättää Poukkula.
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Tiedotteet
