Lynk & Co -  Vaihtoautot

Löytyy 0 autoa

Lynk & Co -vaihtoautot

Lynk & Co on kiinalais-ruotsalainen automerkki, joka perustettiin vuonna 2016. Lynk & Con automallit on nimetty numerosarjoin välillä 01–09. Merkki on kiinalaisen Geelyn ja ruotsalaisen Volvon yhteistyön tulos. Geely on myös Volvon suurin yksittäinen omistaja ja emoyhtiö. Lynk & Con autot perustuvatkin hyvin pitkälle Volvon tekniikkaan, vaikka muuten eroavaisuuksia Ruotsin serkkuun ei juuri olekaan.

Ensimmäinen malli, Lynk & Co 01 on rantautunut myös Suomeen käytettyjen markkinoille. Uutena autoa myydään pääasiassa Euroopassa Kiinan lisäksi. Erityisesti Ruotsissa Lynk & Co 01 on kelvannut nuoremmille asiakkaille, sillä merkki on uusi tekijä automarkkinoilla, jolla pystyy erottautumaan muista.

Lynk & Co 01 perustuu vahvasti Volvon XC40 -malliin, sillä sen moottori, alusta ja hybridivoimalinja ovat peräisin Volvolta. Osa katkaisijoista ja kytkimistäkin ovat tuttuja Ruotsin serkun katalogista, joten aivan vieraaseen maailmaan ei tarvitse hypätä tämän auton valitessaan. Ulkomuodollisesti auto kuitenkin poikkeaa suuresti Volvon muotokielestä, ollen varsin omaperäinen ja valtavirrasta poikkeava.